Tällä viikolla monille on eurot ja äyrit kilisseet tilille (joillain varmaan myös tililtä pois..) veronpalautusten muodossa. Näin pääsi käymään myös itsellekin, eikä toki ihan vahingossa, sillä vero% on fiksattu aina pikkusen ylöspäin ennen verokortin toimittamista palkkahallintoon. Sanomattakin on varmaan selvää että en odota innolla suunnitellun reaaliaikaisen verotuksen käyttöönottoa, jolloin veronpalautukset jäävät historiaan.
Omalla kohdalla marraskuun lopun viimeiset kaksi päivää ovat muutenkin tänä vuonna taloudellisesti kulta-aikaa, sillä veronpalautusten lisäksi tilille saapui palkka, kauan odotetut syksyn kilometrikorvaukset kuin myös talvilomarahat. Ja näin ne lähtivät kiertoon:
+3700 palkka, km-korvaukset ja talvilomarahat
+1200 veronpalautukset
= 4900
-325 as. lainan lyhennys (jäljellä n. 44500e)
-615 vastike
-1000 autolainan lyhennys (jäljellä n. 6450e)
-350 ruoka
-50 opintolainan lyhennys (jäljellä 1150e)
-215 vesimaksun tasauslasku (huh..!!)
-100 laskut (salimaksu, sähkölasku, puhelinlasku ja mitä noita nyt oli..)
-1700 puskuritilille (kasassa 2000e)
=550
*Joululahjaostokset ovat jo kohtuuhyvällä mallilla, joten tuon reilun 500e pitäisi kyllä riittää tulevan kuukauden kulutushysteriassa. Tähän mennessä joululahjoihin on käytetty karkeasti arvioituna 150e ja lahjoihin on odotettavissa vielä noin kolmen sadan euron investointi joulukuun aikana. Jos jotain jää jäljelle niin lopuilla lahjonen sitten itseäni, koska oon ollut kuitenkin kohtalaisen kiltti tänä vuonna :) Tai ainakin semmonen ihankiva kasipuol.
*Ärsytystä aiheutti tuo reilu parin sadan euron vesimaksun tasauslasku. Tiedän että vettä kuluu, en erityisesti pihistele tai tarkkaile sen käyttöä vaikka selvästikin olisi syytä. Olen maksanut vuoden aikana ennakkoon vesimaksuja pikkuisen reilu neljä sataa euroa, ja tasausmaksu mukaanlaskettuna vuoden vesilasku on siis yli 600e! Järkyttävää. Toki täällä asunnossa vettä käytti syksyyn asti lisäkseni toinenkin henkilö, joka maksoi asumiskuluja vain viimeisten kolmen kuukauden ajalta. En halua olla parisuhteessa nipottaja raha-asioissa, mutta valehtelisin jos väittäisin että mielestäni meni ihan reilusti. Eipä tuo onneksi aiheuta sen suurempaa päänvaivaa, maksellaan nämäkin oppirahat pois vaan.
*Viime postauksessa mietin polla jumissa optimoitua ratkaisua mieltä kaihertavan autolainan saattamiseksi pois päiviltään. Kiitos kaikille näkökulmia tarjonneille vinkeistä :) Lopputulemana päätin laittaa Seligsonin rahastot kokonaan jäihin ja himmata Nordnetiin meneviä summia kunnes autolaina on pois pelistä. Nostan autolainan lyhennyksen tuhanteen euroon kuukaudessa tästä kuusta alkaen, ja näillä näkymin saan kesäkuun kesälomarahoista maksella sen sileäksi. Tai sitten toukokuun lopussa niittaan koko pjashkan pois palkasta ja säästötililtä, koska saatan olla hieman malttamaton siinä kohtaa...
Samoista kesälomarahoista on tarkoitus maksaa myös opintolainan jämät pois, joita laskujeni mukaan pitäisi olla tuolloin jäljellä n. 850e. Eli heinäkuun tilin tullessa 31.7.2017 olen asuntolainaa lukuunottamatta VELATON ensimmäistä kertaa noin kymmeneen vuoteen! CAN'T WAIT!! Näen jo märkiä päiväunia heinäkuun palkkapäivästä, kun pakollisten asumiskulujen ja ruokamaksun jälkeen tilille jää 1500e käytettäväksi sijoittamiseen ja kaikkeen muuhun paitsi lainanmaksuun. Silloin kyllä nostetaan kakku pöytään jos kaikki sujuu kuten on suunniteltu ja heinäkuussa olen noista lainoista vapaa.
*Säästötilin saldo on nyt kaksi tuhatta euroa. Ja siinä se saa luvan pysyäkin, kunnes potti rupeaa karttumaan pikkuhiljaa taas heinäkuusta lähtien. Aikainen uudenvuodenlupaukseni olkoonkin, että jos puskuritiliin tulee kajottua, on sieltä nyysitty summa maksettava seuraavana tilipäivänä kokonaisuudessaan takaisin, ihan samoin kuin Visan kanssa. Ne rahat otetaan suoraan autolainan lyhennyksestä, eli siinä tapauksessa autolainan lopullinen exitus pahimmassa tapauksessa viivästyy. Ja sitä vaihtoehtoa en halua edes harkita, koska haluan sitä pirun kakkua silloin kesäkuun vika päivä kun auto- ja opintolainojen viimeiset maksusuoritukset on tehty. Kakku motivoikoon pysymässä erossa säästötililtä, paitsi hengenhädän ja luottotietojen menetyksen ollessa kyseessä!
*Ylhäältä tarkkasilmäiset huomasivat, että olen ottanut salijäsenyyden, johon sujahtaa jatkossa 30e kuukaudessa. Fiksu sijoitus - kunhan nyt saisin murrettua jään ja mentyä sinne salille sen ensimmäisen kerran....
Hei huomenna saa muuten avata ensimmäisen luukun joulukalenterista! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti