Sivut

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Don't carry the world upon your shoulders

Käyköhän kenellekään muulle ikinä silleen, että muiden ihmisten murheet alkavat painaa omia hartioita?

Mulle käy niin usein. Jos jollain mun lähipiiriin kuuluvalla, tai mulle muuten tärkeällä, ihmisellä on joku asia vinossa, niin teen käytännössä kaikkeni että se asia saadaan oikaistua, vaikka mulla ei olisi siinä mitään osaa eikä arpaa, ei mitään velvoitetta tai vastuuta.

Lähipiirissäni on henkilö, jonka asuntoon on tulossa noin vuoden päästä putkiremppa, ja yhtiökokouksessa oli päätetty käynnistää hankkeen suunnittelu ja kartoitus. Tilanne huolettaa ja jännittää häntä, koska pahimmillaan perinteisen menetelmän putkiremppa tulee maksamaan n. 50k hänen asuntoonsa, ja yhtiövastikkeessa on jo ennestään isosti rahoitusvastiketta muutama vuosi sitten tehdystä (helkkarin kalliista) julkisivuremontista. Putkiremontin jälkeen yhtiövastike saattaa kasvaa niin isoksi, ettei hänellä ole välttämättä enää varaa asua asunnossaan, sillä tehdastyöstä saatava tulopuoli on perusduunarin luokkaa, ja tämä ihminen elää ja asuu yksin.

Residenssiä on yritetty myydä jo muutaman vuoden ajan tuloksetta. Tämä henkilö ei ole mikään ruudinkeksijä perusluonteeltaan, joten niin asunnon osto, tämän ainoan omaisuuden arvon ylläpito kuin tälläisiin tuleviin remontteihin varautuminenkin on ollut todella hataralla pohjalla. Päätöksiä on koko elämän ajan tehty usealla kriittisellä osa-alueella (ammatinvalinta, asunnon osto, perhekuviot jne jne) lyhytnäköisesti ja täysin fiilispohjalta, ilman isompaa varmistelua ja ennakointia. Nyt tilanne alkaa ikävä kyllä kostautumaan, kun putkiremontti alkaa muuttua todellisuudeksi ja asunnon myynti hankaloituu entisestään.

Toisaalta tajuan kyllä että omalla kohdalla auttamiskeinot ovat todella rajalliset - en voi enkä halua maksaa kenenkään toisen putkiremonttia tai ostaa sitä asuntoa pois säälistä (teen kyllä niin jos voitan Eurojaskasta perjantaina 50milj.) Ei hänkään tullut maksamaan aikoinaan mun putkiremonttia tai juurikaan auttanut kun olin saattanut itseni eron myötä siihen jamaan että asumiskustannusten jälkeen käteen jäi kuukaudeksi 400e, jolla piti maksaa IHAN kaikki. Tämä henkilö on myös viettänyt aikanaan melko railakasta elämää vailla huolta huomisesta, kurkkuun on kaadettu reilusti enemmän rahnaa kuin säästötilille. Samalla on kaatunut niin vastakkaisen sukupuolen edustajia kuin ystävyyssuhteitakin, joten nyt vähän vanhemmiten olo taitaa olla pikkuisen yksinäinen.

Mutta toisaalta kuitenkin näen toisen neuvottomuuden, pelon ja jännityksen, ja se raastaa niin törkeästi itseänikin, että tekisi mieli jeesata kaikin keinoin. Lisäksi tunnen syyllisyyttä ja jopa jotain kummaa häpeääkin siitä että mulla menee tällä hetkellä taloudellisesti ihan kivasti, että minä sain oman asuntoni myytyä ja että voin elää melko huoletonta elämää samalla kun toinen soittaa saadakseen tukea ja neuvoja omaan ahdinkoonsa. Tilanne ei mielessäni ole tasapainossa, joten tuntuu että mulla olisi velvollisuus auttaa. En vaan tiedä miten. Ei taida auttaa muu kuin toivoa että taloyhtiönsä hallituksessa istuu edes joku tolkun ihminen, että projekti suunnitellaan ja toteutetaan fiksusti. Tai että asunto saadaan myytyä ennen remonttia, mikä ei näytä kovinkaan todennäköiseltä...

Nämä muiden ihmisten taakat ovat usein raskaimpia kantaa.


keskiviikko 10. toukokuuta 2017

31 vuotta, eikä suotta


Niin. Tänään kierähti kilometrimittari taas uusille luvuille. Ostin itselleni synttärilahjaksi iiiihanat Vallilan pussilakanat ja rullakebabin, yht. 39,90e. Ton villimpää meininkiä ei nykyään taida irrotakaan :D

Talking 'bout ikäkriisi, eilen iski joku ankeus ja tuntui että mitään en ole saanut aikaiseksi, elämä on jo niin nähty ja taputeltu, mistään ei tule mitään nyt eikä myöskään tulevaisuudessa. Että tässä nyt puksuttelen päivätä toiseen kohti hautaa seuraavat vuosikymmenet, aika valuu hukkaan ja kaikki on vähintään peruuttamattomasti pilalla. Eioo miestä, eioo lapsia, minä ja kissa kahdestaan vaan ja varmaan killikin kohta heittää lusikan nurkkaan (vanha neiti täyttää parin viikon päästä 11 vuotta! <3) Läheltä piti ettei ihan kyynel tirahtanut kun itseäni niin kovin surkuttelin!

No kohtuullisen vellomisen jälkeen aloin sitten kaivaa itseäni kuopasta ylös perinteisellä kiitollisuus -harjoituksella. Eli sen sijaan että märehdin sitä mitä elämästä tuntuu puuttuvan, koitin keskittyä asioihin joista on syytä olla kiitollinen. Tässäpä niistä satunnaisessa järjestyksessä muutama:

1) Vaikka tuntuu että vähän väliä jonnekin kolottaa, niin pääsääntöisesti koen että terveydentilani on kunnossa. Hyvin kyllä huomaa että omaan hyvinvointiin on nykyään kiinnitettävä aika rankasti aiempaa enemmän huomiota, palautuminen ja fysiikka ei ole enää samaa luokkaa kuin parikymppisenä. Sen sijaan henkinen stamina on selvästi paremmissa kantimissa kuin ehkä koskaan ennen.

2) Mulla on työpaikka. Okei, en ole unelma-ammatissani (enkä vielä tässä iässä edes tiedä mikä on mun unelma-ammatti?!) ja työ "pilaa" radikaalisti vapaa-aikaa sitomalla mut duunijuttuihin kiinni suoraan n. 40h viikossa ja välillisesti arviolta vielä puolet lisää, mutta vakituiset ja kohtalaiset tulot antavat turvallisuuden tunnetta ja tietynlaista vapautta elämään.

3) Olen viittä vaille täysin velaton. Tämä ajatus tuntuu edelleen hyvältä, siitä tulee kevyt olo. Pienen hetken päässä siintää tilanne että saan säästöhommat kunnolla käyntiin niin, että tulosta alkaa todella näkymään ja entistä enemmän mahdollisuuksia toivottavasti sitä myöten aukeaa. Toivottavasti ensi synttäreinä tässä asiassa on jo huomattavaa muutosta kohti parempaa havaittavissa.

4) Mun lähipiiri. Se on hiukan suppea, mutta laatu korvaa moninkertaisesti lukumäärän. Sitä paitsi olen sen verran introvertti ja erakko, että en pystyisi edes käsittelemään isoa lähipiiriä. Kokeiltu on. Seurauksena konmaritin mun lähipiirin.

5) En ole kokenut elämässä mitään todellisia tai mullistavia vastoinkäymisiä tai menetyksiä. Ihmissuhteita on ollut katkolla ja mennyt kokonaan poikki, suht kaukaisia sukulaisia kuollut jne, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että mun oman elämän pahin paikka oli kun toinen kissoistani kuoli loppukesästä 2015. Ulkopuolisesta se kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta se killi oli yhdeksän vuoden ajan kolmasosa mun ydinperheestä ja menetys valtava.

6) Mulla on unelmia. Ei montaa, ja ne harvatkin on joko pöhköjä tai saavuttamattomissa, mutta siellä ne silti on. Välillä tulee niihin uppouduttua, sillä sanonta "Be careful what you wish for 'cause you just might get it" pitää toisinaan oman kokemuksen mukaan paikkansa. Saisi kyllä pitää useamminkin!

Loppujen lopuksi tulin yön pimeinä ja tunnemyllerryksen keskellä ahdistavina tunteina siihen lopputulokseen, että wtf, mä olen itsenäinen kolmekymppinen muidu ja IF LIFE KNOCKS YOU DOWN, STAND THE FUCK UP AND SAY "YOU HIT LIKE A BITCH"! Eiks nii :)

tiistai 2. toukokuuta 2017

Se oli VIUHAHDUS

...nimittäin kun tilipäivä perjantaina koitti ja sitten sain idean että nythän mun makuuhuoneeseen muuten mahtuisi telkkari. Ai kun se olisikin siellä kiva. Ja sitten viuhahdettiin! Nimittäin minä Prismasta hakemaan töllöä ja Jyskistä töllönaluskaluste ja rahnat viuh-pois tililtä. Yhteensä -380e ja nyt on pikkusen morkkis - kaksi telsua vaikkei siitä edellisestäkään ikinä tule mitään järkevää ohjelmaa :D (Paitsi totaalisen koukuttava Temptation Islandin kolmas kausi! Tämä addiktio hävettää isolla kädellä, mutta minkäs teet)

Molemmat värkit on varustettu Smart-tv -ominaisuudella, ja kaunis haave elää seuraavasta vapaapäivästä kun voin aamulla suoraan peiton alta avata Katsomon ja vilkuilla rästiin jääneet Emmerdalet sen sijaan että tarttisi itseään sohvalle kammeta. Kyllä sitten on juhlaa, melkein kuin joulu ja juhannus yhtä aikaa :D Matka sängystä sohvalle on kuitenkin tälläisessä 48m2 kaksiossa melkoinen. 

Niin, se tilipäivä. Ensimmäinen laatuaan kun olen täysin vapaa vanhan asunnon kuluvelvotteista! Joten katsotaanpa minne ne fyrkat tällä kertaa meni:

+2913 palkka (sisältää pikkusen päälle satkun km-korvauksia)
-665 vuokra
-135 laskutili
-50 opintolaina (jäljellä 900e)
-53 visa nollille (netflix, spotify, pari meikkiostosta ulkomaisesta nettikaupasta)
-400 puskurirahastoon (kasassa 2000e)
-350 ruokarahaa s-tilille
-145 vakuutusmaksu autosta
-100 ammattiyhdistyksen jäsenmaksu neljältä kuukaudelta
-20 puhelinlasku 
-15 sähkölasku
-20 sähkönsiirtomaksu
-300 Nordnet (salkun arvo tällä hetkellä 1565e, Seligson-salkun arvo 635e)
-60 bensaan
-380 telkkarihairahdus
-90 kaappien täyttöä ja vappuruokaa

= 120 jäljellä....kyllähän taas suoriuduin hienosti :D

Tässä kuussa olisi ohjelmassa vielä kampaaja, auton katsastus, pikkusiskon synttärit, äitienpäivä och så vidare... 

Aloin tosiaan tästä palkasta alkaen laittaa rahaa syrjään ns. laskutilille, josta sitten voisi hallitummin maksaa pois harvemmin ilmestyviä laskuja. Pitäisi tehdä kunnon kartoitus ja vuosibudjetti näistä tälläisistä kuluista, jotta näkisi onko tuo 135e/kk alkuunkaan riittävä summa. 
Nordnetiin meni pitkästä aikaa eurosia, olen todella helpottunut että pääsen jälleen investoimaan rahastoihinkin, sillä viimeksi olen Nordnetissä tehnyt sijoituksia marraskuun alussa. Seligsonin rahastoihin ei tällä kertaa vieläkään tullut merkintöjä.