Sivut

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Marraskuun mietteitä ja loppuvuoden näkymiä

No helei ja helliä tunteita!

Keskittyminen talousjuttujen raportoinnista on pikkusen herpaantunut, siksi on ollut himpun verran hiljaista tässä osassa blogosfääriä. Eikä oikeastaan ole ollut mitään ihmeempää ilmoilla mistä olisi ollut aihetta postailla.
Voin kuiteskin onneksi julistaa syyskuun kieppeillä kalvaneen hervottoman ostoshingun päättyneeksi, ja kampaajakäyntiä sekä uuden talvitakin hommaamista lukuunottamatta pussin nyörit on pysyneet kohtalaisen visusti viime aikoina kiinni, vain edes suurin piirtein tarpeellinen hommattu. Talvikengät mahdollisesti joudun vielä hankkimaan, vaikka taitaa tuo talvikin poistua keskuudestamme tässä lähipäivinä. Oisin kyllä kovasti mielellään pitänyt ton lumen maassa ihan pysyvästi.

Lokakuun lopussa tullut tili meni ihan vanhaan malliin:

+2800 palkka
+26 S-bonukset
-615 vastike
-325 as. lainanlyhennys (jäljellä n. 44700e)
-50 opintolaina (jäljellä 1200e)
-500 autolainanlyhennys (jäljellä n. 7400e)
-350 ruokaraha S-tilille
-300 rahastoihin (hankintahinta 1625e)
-300 puskuriin (kasassa 650e)
-350 laskut, bensa, humputtelu

Ja siinä se sitten käytännössä olikin, tack och adjö kära pengarna.

Sitten pieni turhaumapurkaus:

1) Inasti harmittaa ettei intoilemiani kilometrikorvauksia tullut vielä lokakuunkaan tiliin, laskelmieni mukaan mulla on nyt yhteensä n. 600e noita kanissa jossain palkkahallinnon byrokratian rattaissa... No ehkäpä marraskuun tiliin sitten? Soittelen kyllä kiukkusena perään jos ei ala näkymään >:/
Marraskuun lopussa tulevat myös veronpalautukset ja talvilomarahat (ja toivottavasti ne km-korvaukset!!), pitäisi nyt keksiä joku sijoitus-/käyttösuunnitelma sinne mennessä ettei taivaan tuulet vie niitäkin eurosia mennessään. Tai suunnitelmiahan löytyy kyllä vaikka joka sormelle, mutta mikä niistä olisi fiksuinta viedä käytäntöön asti? Kas siinä pulma...

2) Miksei toi autolaina lyhene? En _todellakaan_ tule pääsemään tavoitteeseeni, joka oli saada kuitattua toi roska ensi vuoden huhtikuun loppuun mennessä. Aikaa deadlineen jäljellä n. 6kk joten piiiikkusen ollaan jäljessä... Tähän kohtaan otan innokkaasti vinkkejä vastaan, kannattaisiko laittaa rahastosäästöt jäihin ja lyhennellä autolainaa 800e kuussa vai kuka mitä häh? Hinku saada toi rahareikä pois päiväjärjestyksestä on karmaiseva, se nielee tällä hetkellä viitisenkymppiä kuussa pelkästään korkoja ja kuluja.

3) Toi mun puskurin suuruus... mitä täällä tapahtuu? Näköjään toisellakin tavoitteella voin naureskellen heittää vesilintua. Alkuperäinen ajatushan oli kasata 2500e puskuri vuoden loppuun mennessä, ja sen jälkeen lyhentää aiemmin puskurin kasvattamiseen käytetyllä 300eurolla autolainaa. Mutta joku fysiikan laki tässä nyt jää toteutumatta kun ei toi puskuri ota kasvaakseen sitten millään... Jännä?! Toki auto imaisi huoltoineen ja kiveniskuineen päivineen viime kuussa tuosta nelisen sataa, mutta silti.. Heikko suoritus.

Täytyykin mietiskellä miten nämä tavoitteelliset tappiot pystyisi kääntämään vielä voitoksi, potentiaalia kuitenkin loppuvuotta kohden pitäisi olla. Kertokaahan jos on antaa hyviä vinkkejä, tuntuu etten nyt millään osaa ajatella boksin ulkopuolelle.


8 kommenttia:

  1. Voisitkohan saada asuntolainalle lyhennysvapaata siksi aikaa, että saat auton maksettua? Ja jos ohjaat km-korvaukset ja veronpalautukset kans sinne lyhennyksiin? :) Rahastosäästön summaakin voi toki hetkeksi pienentää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on asuntolainan ehdoissa määritelty lyhennysvapaata yhteensä joko 12kk tai 24kk (en millään pysty muistamaan kumpi?) joista olen käyttänyt 6kk muutama vuosi sitten kun oli eron jäljiltä ihan tosissaan tiukkaa ja jouduin jonkun aikaa hakemaan tasapainoa talouselämään.. Lyhennysvapaan järjestelykulutkin ovat parin sadan euron luokkaa, joten kerralla sitten kannattaisi pitää pidempi jakso.
      Jotenkin koen tuon lyhennysvapaan epämielekkääksi vaihtoehdoksi, kun laina-aikaa on kuitenkin vielä reilu 10v jäljellä. Tekisi mieli säästää loput lyhennysvapaat ns. pahan päivän varalle. Ja jos saan tämän asunnon jossain vaiheessa myytyä niin mietin miten hyvällä pankit katsoo juuri pidettyä lyhennysvapaata isompaa asuntolainaa haettaessa - tulkitaanko se niin että olen ollut maksuvaikeuksissa nykyisen lainani kanssa, joten ei voi myöntää isompaa lainaa? Lyhennysvapaa kyllä saattaisi olla tällä hetkellä edullisin vaihtoehto, mutta omasta mielestäni rahastosäästämisen hetkittäinen tauottaminen ehkä vähiten riskialtis (ja samalla tietenkin epätuottoisin), koska hätävarapuskuri kasvaisi kuitenkin yhä.

      Poista
  2. Kyllä se rahastosäästämisen jäihinpano siksi aikaa että autolaina on kuitattu kuullostaa järkevältä minusta tässä kohtaa. Viisikymppiä kuussa korkoihin ja kuluihin on sen verran iso kuukausisumma että peittoaa kyllä mahdollisen rahastotuoton ainakin lyhyellä tähtäimellä. Kohta tosin joku sijoittajafanaatikko esittää laskelman eläkeikään asti jolla hän osoittaa kuinka paljon näin toimimalla häviät. Stressi kuitenkin pienenee kummasti kun saat tuon lainan pois. Kilometrikorvaukset myös aina lisälyhennyksiksi autolainaan. Nykyisellä vauhdilla maksat autolainaa vielä ensivuonnakin tähän aikaan, mutta näin toimien olisit autolainasta vapaa ensivuonna tähän aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa sanoisin että autolainan voi hyvin maksaa ekana pois. Siinä kuitenkin hyödyt varmuudella kun pääset lainan koroista ja kuluista eroon.

      Poista
    2. Jeah, näin mä olen sen itsekin kaavaillut kun olen asioita pyöritellyt. Toi rahastosäästäminen on kuitenkin "eniten vapaaehtoinen" noista toiminnoista, ja sinnehän voi sitten vaikka laittaa välillä kertaeriä jos sattuu niin käymään että ylimääräistä joskus on. Kiitos kannatuksesta :)
      Kun reilu vuosi sitten nostin tuon autolainan niin luulin olevani ihan sujut sen kanssa että sitä maksellaan muutaman vuoden ajan pois, mutta nyt kun olen tajunnut millainen musta aukko se on, niin kärsivällisyys onkin koetuksella poismaksun kanssa :D Haluan sen sileäksi asap!

      Poista
  3. Hieman asian vierestä, mutta miten teidän talossa on noin iso vastike? Kuulostaa enemmän aso-asunnon vastikkeelta? Vai omakotitaloko se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vastike on kyllä jäätävä, sillä siihen sisältyy rahoitusvastikkeet putki- ja ikkunaremontista. Kerrostalosta on tosiaan kyse. Sanotaanko että kun silloin reilu 10v sitten parikymppisinä oltiin exän kanssa asuntokaupoilla, niin kummankaan kokemus ei oikeasti todellakaan olisi riittänyt asunnon ostoon ja tuli valittua ns. tyhjä arpa (sarjassamme no tässä on ihan kivat tapetit :D )... Nyt sitten maksellaan oppirahoja, ja kai sitä on aina pakko jossain asua. Oon ajatellut että en asialle jälkiviisaana enää mitään voi, joten koitan olla märehtimättä :)

      Poista
    2. Niin tietysti, iso rahoitusvastike. :) olen joskus nähnyt remontoimattoman taloyhtiön, jossa pelkkä hoitovastike oli yli 500€ (asunto oli iso) ja mietin, että kuka maksaa niin paljon. Rahoitusvastike on eri asia ja remontit nostavat asunnon arvoa. Asia selvä! :) zemppiä autolainan poismaksuun. Muiden kommentoijien tavoin minäkin laittaisin sinuna nyt paukut sen kuittaamiseen.

      Poista