Sivut

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Hupsistarallaa, on huhtikuu!

Sateista ja harmaata huhtikuun ekaa!

Tässä on nyt kieriskelty painottoman tuntuisessa autuudessa ja ihanuudessa pari viikkoa. Olen käynyt lukemattomia kertoja verkkopankissa leijumassa asuntolainan "Laina maksettu loppuun" -merkintää ja autolainan nollia taulussa. Visaa makselen nykyään Netfixin verran kuussa, muuta käyttöä kortilla ei ole ollut enää vähään aikaan eli nollaa näyttää senkin tilanne.

Oman jatkosijoituspaikan hommaaminen on edennyt siihen pisteeseen, että maanantaina haen avaimet uuteen kotiin. Muutan kaupungin ulkopuolelle vuokralle, vuonna 2011 rakennettuun kerrostaloon. Saan muuton myötä oman saunan ja ison, lasitetun parvekkeen. Alueen pitäisi olla tuhatkertaa rauhallisempi ja hiljaisempi kuin nykyiset maisemat. Työmatka pitenee n. 10 kilometriin ja siten bensakulut kasvavat, mutta EI HAITTAA, kämppä on niin tosi kiva, vaikka tila väheneekin nykyisestä 12m2. Vuokra ja vesimaksu+autopaikka on yhteensä 665e/kk, mikä kuulostaa mun korviin puoli-ilmaiselta entisen laina+vastike kombon (950e/kk) jälkeen :D Vuokrasitoumusajaksi sovittiin vähintään yksi vuosi, joten jos päätän alle vuodessa muuttaa pois niin maksamani kahden kuukauden vuokravakuus jää vuokranantajalle sopimusrikesakkona.

Huhtikuussa mulla on siis molemmat asunnot päällekkäin, mutta saanpahan ainakin muuttaa rauhassa. Muuttoa varten varasin muuttofirman hoitamaan isojen kamojen kantamisen ja kuljetuksen kuun puolen välin kieppeillä. Luojalle jälleen kiitos maksullisista miehistä! Hintaa muuttoautolle, kuskille ja kahdelle kantajalle tulee 158e/h, koitan selvitä hommasta alle neljässä tunnissa.

Vinttikomeron tyhjennys on aiheuttanut kuluneen viikon aikana harmaita hiuksia, sillä sinne oli salakavalasti päässyt kertymään 11 vuoden kuonat... MIKSI olen hillonnut kaikkea sitä schaibaa siellä vuositolkulla?! No, kolmen kaatopaikkakuorman jälkeen siellä on enää jäljellä vähäiset mukaan otettavat tavarat. Paikallisella jäteasemalla asiointi on osoittautunut sujuvaksi, helpoksi ja edulliseksi puuhaksi. Tähän mennessä olen kustantanut jokaisesta käynnistä 7e/laaki huolimatta siitä mitä jätetta ja kuinka paljon on ollut kyydissä. Tyypit siellä vieläpä neuvovat kädestä pitäen mihin mikäkin romu lajitellaan - helppoa ja halpaa! Ihan oikeasti en enää voi piirun pätkän vertaa ymmärtää ihmisiä jotka dumppaavat ennemmin jätteensä jonnekin ojanpohjalle.
Asunto pitäisi onneksi olla helppo muutettava, täältä on karsittu ylimääräisiä kamoja säännöllisesti pois ja mulla on tosiaan hyvin aikaa pakata, karsia ja kantaa romuja pikkuhiljaa uuteen osoitteeseen.

Viimekuussa stressaamani firman vuotuiset pukukinkerit olivat eilen, ja kulut olivat seuraavat:
-Päivävaatetus 81,49e (onneksi Lindexissä oli sattumalta mahtavat alet!)
-Iltavaatetus 4,49e (eli sukkahousuja lukuunottamatta kaivelin vanhat vermeet naftaliinista)
-Kampaus 30e
Kampausta lukuunottamatta muut hankinnat ovat monikäyttöisiä, joita voin käyttää ihan normaalissakin elämässä kun tilanne vaatii siistiä pukeutumista.

Olen muutenkin tullut shopanneeksi kuin sekopää! Hommasin uudet conssit (tarjouksesta 70e) vanhojen puhkikäveltyjen tilalle. Tilasin uuden kevättakin (ale-koodilla 41,17e). Ostin höyrypäissäni uuteen asuntoon saunakamoja parilla kympillä. Tein kirja-tilauksen 22,90e (no okei, tämä "kirja" on Aku Ankan murrekokoelma... mutta on siinä kannet, joiden välissä on sivuja joilla on tekstiä. Eli kirja.)
Uusi huppari + lävistyskoru 57e. Kevätkengät (vaaleanpunaiset!! :D ) 13e. Pari nettitilausta jouduin palauttamaan, joten niistä ei sen enempää koska rahaa ei lopulta kulunut. Mulla on kyllä aina super-huono omatunto jos joudun jotain palauttamaan, koska tiedän että nettikauppiaat vihaa sitä, sillä prosessi on heille vaan ilmaista ja ylimääräistä työtä :/ Tähän päälle sitten vielä jonkin verran ulkonasyömistä, talviloman kasvohoito (75e) ja mitähän muuta.... Kunnes tajusin että hei, mulla oikeastaan taitaa olla tähän varaa. Up yours huono omatunto.

Tilipäivä oli eilen. Tulonsiirto tapahtui tällä kertaa seuraavasti:
+2800 palkka
-665 uuden asunnon vuokra
-302 vanhan asunnon hoitovastike
-350 ruokaraha
-50 opintolaina (jäljellä 950e)
-140 laskut
= 1300e jäljellä, josta pienenpieni osa siirretty säästöön ja osa jo tuhlattu :D
Tästä summasta maksan myös muuttofirman, johon olen budjetoinut noin 600e. Se tunne kun tuolta miinuslistasta puuttuu mm. se madafakin autolaina on HUIKEA! Käyttövaraa huhtikuulle jätin 450e, luvassa on mm. äidin ja pikkuveljen synttärit ja kummitädin 50v kinkerit. Ja uuden kämpän laittoa, ainakin valkoisia neilikoita on pakko saada sinne sitten kun ensimmäistä kertaa oon siellä yötä :)

Seuraavasta palkasta alkaen alkaa sitten säästöhommat tosissaan, kun muutto on saatu pois jaloista ja koti kuntoon uudessa osoitteessa. Säästöaste tulee suunnitelmien mukaan jatkossa olemaan kohtalaisen hyvä, joten vihdoin pääsen jälleen kartuttamaan rahastoja ja säästämään mahdollisesti ensimmäisiä suoria osakeostoja varten! Nyt huhtikuussahan saapuu myös verotuspäätös, joten ehkä joulukuussa voisi ostaa itselleen lahjaksi muutaman osakkeen..?

Keltainen toukokuu, mikset sä jo tuuuu!

4 kommenttia:

  1. Jee, muutokset tuulet kuulostaa hyvältä :) Varmaan mukava sitoutua tuohon ajatukseen, että ainakin vuoden asuisi siinä uudessa, ja miettisi elämää sen aikaa. Jos vaikka sitten edelleen omakotitalot houkuttelee, niin tekee sitten uusia siirtoja. Itsellä outo fiilis, kun vuosi tässä asunnossa alkaa pian tulla täyteen (kesäkuun alussa vasta), sisäinen kello sanoo, että olisi taas aika muuttaa :D

    VastaaPoista
  2. Muutoksen tuulet myös tuntuu hyvältä! Ja kieltämättä on varmasti hyvä ratkaisu että sitouduin tuohon uuteen asuntoon vähintään vuodeksi, tuleepahan väkisin laitettua jarrua kaiken maailman haihatuksille... Uskon nimittäin, että tuskin omakotitalokuume ainakaan laskee sitä mukaa kun kevät etenee!

    Sä taidat olla sitten vähän tiheämpään muuttavaa tyyppiä jos jo vuoden jälkeen alkaa muuttojalkaa vipattamaan? Hyväähän se maisemanvaihdos toki toisinaan tekee, mun olisi oikeasti pitänyt tästä nostaa kytkintä jo vuosia sitten eikä roikkua vuosikymmentä näillä nurkilla.

    VastaaPoista
  3. Kuulostat niin vapautuneelta uusien tuulien melskeissä! Oli selvästi hyvä päätös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä se isosti tuntuu että ei ihan metsään mennyt :) En edes muista koska on viimeksi ollut fiilis näin katossa, näköjään muutos tekee toisinaan tosi hyvää!

      Poista