Muutto tehty, vanhan asunnon avaimet luovutettu ja lähtöitkut itketty. Yhdentoista vuoden ajanjakso omistusasujana päättyi, ja asunto jossa tuli koettua elämäni parhaimmat aallonharjat ja syvimmät pohjamudat siirtyi elämään uusien asukkaiden juonenkäänteissä mukana. Olo on niin haikea, mutta toisaalta kevyt, helpottunut ja toiveikas.
Onneksi tavarakaaos on uudessa kämpässä vielä melkoinen, joten isoimmat shoppailuhimot on pysyneet tehokkaasti kurissa, kun tuntuu että minnekään ei mahdu enää yhtään lisää tavaraa! Kaikkea pientä kyllä tarttisi hommata - kylpyhuoneen matto, keittiön verho, varrellinen rikkaimuri sun muuta... Ehtiihän ne, nyt huhtikuussa on palanut jo aika reilulla kädellä rahnaa, lähinnä ulkonasyömiseen kun muuttoapu (eli äiti) jeesasi ruokapalkalla ja ruoanlaitossa on ollut kevyitä haasteita juurikin muuton takia.
Veroilmoituskin pärähti postiluukusta joku aika sitten, marraskuun lopulla on luvassa payback time kun verottaja palauttaa liikoja maksuja tonnin verran. Suomi100 -hengessä taidan tuhlata hillot jonkin kotimaisen firman osakkeisiin. Toisaalta olen kyllä harmistunut siitä mihin jamaan tämä maa on saatu ihan tässä viime vuosikymmeninä ajettua, eikä satavuotias Suomi tällä hetkellä nostata itsessäni sen kummempia isänmaallisuuden tai solidaarisuuden tunteita, joten saattaa ne osakkeet olla vaikka ruotsalaisiakin, kattoo nyt :D
Tällä kertaa lyhyestä virsi kaunis. Rattoisaa pääsiäisen jatkoa itse kullekin säädylle :)
Mullekin oli perjantain posti tuonut veroehdotuksen ja noin tonni sieltä olisi tulossa. :) Onnea uuteen kotiin!
VastaaPoistaKiitos! Toivotaan että uudessa iglussa on lämmin, lampussa riittää öljyä ja sydämessä säilyy rauha.
PoistaTonni kyllä on jo aika kiva summa :)