Sivut

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Pukki kävi aikaisin!

Olen ollut varmaankin tänä vuonna super-kiltti, kun sain äskettäin yhden joululahjan jo pari viikkoa ennakkoon. Tämä lahja vaikuttaa muutaman ensipuraisun jälkeen niin loistavalta, että pakko leijua sillä muillekin, sillä miten voikaan pienestä asiasta tulla isolle ihmiselle hyvä mieli!

Ja ennen kuin kyynisyyden katkero asettuu kenenkään tuoppiin asumaan, niin kerron vielä että minä en ole missään yhteistyössä tämän tuotteen maahantuojien, enkä jälleenmyyjien kanssa. Harmi sinänsä, koska tuote on oivallinen. En saa mitään kompensaatiota tästä tekstistä, ainoa syy miksi halusin tämän kirjoittaa on se, että tämä tuote ratkaisi juuri lähipiirissäni muutamat joululahjaongelmat, ja olen tästä itse aikuisten oikeasti ns. innoissaan. Eli haluan laittaa hyvän kiertämään :)

Meidän perheessä joululahjat pyritään ns. "sopimaan etukäteen", sillä kukaan meistä ei halua joulupukilta nurkkiinsa ylimääräistä rompetta, ja toisaalta lahjanantaja ei halua heittää vähäisiä rahojaan hukkaan, eli kankkulan kaivoon, eli VEKS ostamalla lahjan, joka ei miellytä tai ole millään muotoa tarpeellinen. Itse olen tällä hetkellä siinä mielessä onnellisessa tilanteessa, että en tarvitse oikeastaan yhtään mitään. Ja siitäkös meinaa pieni joulustressi iskeä, kun lähipiiri kuitenkin kärttää tihenevään tahtiin lahjatoiveita. KUNNES eteen pölähti juttu, jonka tiesin haluavani siltä seisomalta kun sen näin. Ja paitsi että halusin sen, se oli myös muilla mittapuilla mitattuna hyvä hankinta, ja onkin jokseenkin käsittämätöntä että en ole vastaavasta edes kuullut aiemmin.

Olen tuonut blogissani esiin mielenkiintoani suunnitelmallista taloudenhallintaa, säästämistä ja sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia kohtaan. Tämän aihepiirin lisäksi on myös toinen osa-alue, joka kiehtoo ja kiinnostaa, nimittäin erilaiset kosmetiikka-, kauneudenhoito- ja hyvinvointiskeemat. Tällä osa-alueella etenkin ns. hifistelyhommat ja mieldet uutuustuotteet nostavat ihokarvoja pystyyn innostuksesta. Ja kyllä, tämä etukäteen saatu joululahja yhdistää nämä molemmat! Ja just siksi oon eniten innoissani.

No mikä sieltä lahjakääröstä sitten paljastui?

AromaSense AS-9000 -suihkupää. 

Kyllä, uusi suihkupää

*jonka suodattimet ja antibakteerikuulat pehmentävät vettä ja puhdistavat vesijohtovedestä kalkkia ja epäpuhtauksia -> vähentää kylpyhuoneen raivostuttavia kalkkitahroja kaakeleissa ja suihkuseinässä (kunhan saisi ne vanhat sieltä pois...) ehkäisee ylimääräisen ruosteen tms. shitin päätymistä veden mukana iholle tai hiuksiin

*joka korjasi erinomaisesti nykyisessä asunnossani ketuttaneen vedenpaineongelman, joten heikosta suihkusta (hehheh) eroonpäästyäni suihkussa ei tarvitse lotrata enää hana pohjassa läheskään niin kauaa, eli vettä ja energiaa säästyy - jälleenmyyjän tekemien laskelmien mukaan vuodessa on mahdollista saada jopa 140 euron säästö vesilaskuun (nelihenkisellä perheellä). Vesi tulee suihkupäästä pontevalla paineella huuhtoen tehokkaasti pois saippuat ja hoitoaineet, mutta tuntuu silti kevyeltä ja pehmeältä iholla.

*johon saa erituoksuisia aromageelipatruunoita, jotka sisältävät C-vitamiinia. C-vitamiini poistaa vedestä klooria ja muuttaa sen pH:ta happamammaksi, mikä tekee höpöniä hiuksille ja iholle samaan malliin kuin luonnonvesillä pesu mökkisaunassa (vesijohtoveden pH 7,0 - 8,5 kun taas järviveden pH 6,5 - 6,8). Geelipatruunat saavat tuoksunsa luonnollisista öljyistä, jotka kosteuttavat ihoa ja tukkaa etenkin näin kylminä kausina, kun kaikki paikat tuntuvat kuivuvan kasaan. Eteeristen öljyjen tuoksut antavat suihkuhetkiin tuoksusta riippuen joko virkistävän, rentouttavan tai vaikka energisoivan aromaterapiaelämyksen, mutta tuoksut eivät jää leijumaan ympärille suihkun jälkeen. Kyllä kiitos!

Tämä hässäkkä on TM rakennusmaailman 09/2014 testivoittaja suihkupää, enkä ihmettele yhtään. Tuotteella on patentit ainakin Jenkeissä, Australiassa, Intiassa, Kiinassa, Koreassa ja Venäjällä. On CE-merkintää ja ISO-standardia.

Noni, nyt sitten tiedätte mistä täällä on intona pinkeilty muutaman päivän ajan. Tilasin tuommosen jo pikkusiskollekin pukinkonttiin :D Jos joku haluaa tehdä lähempää tuttavuutta niin käykää katsastamassa http://aromasense.fi/

Hupaisaa joulunalusaikaa kaikille!




1 kommentti:

  1. Kuulostaapa mielenkiintoiselta tuotteelta. Meilläkin mietittiin uutta suihkupäätä, ja semmoista suodatinta jonka voisi siihen liittää. Olen huomannut, että hiusväri menee huonoksi nopeasti, eli voisi kuvitella että vesi ei ole kovin hyvälaatuista. Nyt meille on tulossa kunnollinen vedensuodatin, eli pitäisi kaiken talousveden olla hyvää sen jälkeen. https://jalovesi.fi/vedensuodatuslaitteet/

    VastaaPoista