Tilipäivä koitti jälleen. Touko-kesäkuussa hynää kului semmottis tahtia että meinasi ihan hirvittää, mutta lomarahat pelastivat isommalta katastrofilta. Tarkoitushan oli kylläkin alunperin saada lomarahoista isolla kädellä säästöön, mutta ei nää hommat aina mene ihan niinkuin oli ajateltu...
No, ainakin auto pääsi vihdoin katsastuksesta läpi, mun ihana ystävä oli meillä kylässä kokonaisen viikonlopun ja kissallakin tuntuisi olevan kaikki palaset edes jotenkin kohdallaan, joten kannattaako tässä märistä. Ei kannata, voin kertoo :)
Viime yönä laariin kilahdelleet roposet on tähän asti laitettu kiertoon seuraavasti:
+3160 palkka (normiliksa 2750e + km-korvaus 410e)
-750 vuokra
-350 ruokaraha
-500 puskurirahaston paikkailu
-500 laskutili
-120 Visa nollille
= 900e jäljellä
Visalla oli maksettu juhannuksena alkaneen kolmen viikon loman kunniaksi BookBeat kuukaudeksi ja ensimmäisen lomaviikon kasvohoito. Olen tässä kuluneen viikon ollut yksin lomalla kun Miäs on ollut vielä kiinni omissa velvollisuuksissaan, mutta tänään hän jää kuukaudeksi lomalle, joten meillä on kaksi viikkoa yhteistä lomaa alkamassa ihan näillä näppäimillä :)
Kasvohoitoa lukuunottamatta mitään en ole tehnyt, paitsi nukkunut, siivonnut, töllännyt telkkaria ja pessyt pyykkiä, joten halvaksi on tullut. Autokin on poistunut pihasta vain kaksi kertaa (kosmetologille ja kauppaan), joten rahansäästö jo pelkissä bensakuluissa on arkeen verrattuna iso. No okei, mansikoita olen ostanut ainakin kolme litraa, niihin on mennyt parikymppiä. Shame on me.
Bank Norwegianin tililtä jouduin siirtämään kesäkuun aikana 1750e käyttötilille, koska auton korjaukseen + katsastamiseen ja kissimirrin lääkäriin & terveydenhoitojuttuihin paloi tosiaan yhteensä n. 2600e. Lisäksi sähköyhtiöllä on ollut jotain ongelmia laskutuksessa ja alkukeväästä ei laskuja tullut ollenkaan, joten sieltä on tipahdellut nyt useampi tiketti - kuukauden sisään olen maksellut sähkölaskuja 525e. Vesilasku tuli kolmelta kuukaudelta 140e.
Yllättävä ja välittömästi toimia vaativa huomio tiliotteita katsellessa on, että olen siirtänyt Veikkauksen pelitilille yhteensä 90e kesäkuun aikana!! MITÄ? Ihan karmeeta. Nyt joku roti. Laitan muuten nyt heti samantien sinne jonkun euromääräisen pelieston, ettei jatkossa tule hölvättyä sinne dineroa tuolleen. Miten onkin lipsahtanut? Olen selvästikin jostain nyt keksinyt että haluan voittaa sen Eurojackpotin 90milj. euron päävoiton. Tulisipa tännekin blogiinkin jotain uutta ja inspiroivaa kirjotettavaa, hah :D
Lisäksi huomaan ensimmäistä kertaa ikinä olevani jossain määrin kiinnostunut jalkapallosta (että mitähän hittoa??) ja olen laittanut tähän liittyen pari vedonlyöntiä. Omat henkilökohtaiset pikku-panoksilla tehdyt veikkaukset on menneet nappiin ja olen saanut omani n. kolminkertaisesti takaisin, mutta porukkapelilaput eivät ole natsanneet. Tosin hyvin lähellä käytti elämäni isoin Veikkaus-voitto, jossa oman osuuteni voittosumma olisi ollut n. 1500e! Vaan ei pelintekijällä luotto riittänyt maahan, jonka itse arvelen voittavan koko mestaruuden. Mutta, ne rajat. NYT.
Kaiken kaikkiaan nämä pikku turbulenssit talouteni lentoreitillä on selvitetty kohtalaisen kunnialla, ja tilanne varallisuuden suhteen tällä hetkellä on tämä:
+2000e Bank Norwegianin puskuritilillä
+4100e Nordnetissä
+660e Seligsonilla
+500 käteisjemmassa
(+500 laskutilillä, mutta tämähän muuttuu jos laskuja tulee)
Tätä katsellessa risoo kyllä isosti kun tuntuu että kehitys junnaa tyystin paikallaan, mulla oli haaveissa että kesälomarahojen myötä olisin saanut 10t€ nettovarallisuuden rikki. Mutta tokkopa auttanee itku markkinoilla, ehkä loppuvuodesta jo kolkutellaan sitä ovea mikäli mitään yllättävää ei satu matkan varrelle.
Hyvää kesälomaa mulle ja kaikille muille keillä semmonen just nyt on :)
Kisulle tsemppiä ja silityksiä, ja onneksi autokin nyt kunnossa! Minäkin vähän innostunut futiksesta, mutta lähinnä taustameluna :D.
VastaaPoistaKissi ja auto kiittävät rapsutuksista :D
PoistaMinä oon tähän asti ollut ihan jääkiekon perään ja potkupalloa mieluummin olen katsellut vaikka ruohon kasvamista pihamaalla - mutta nyt on tapahtunut jotain ja tuleekin käännettyä kanava oma-aloitteisesti jalkapallon pariin! En ymmärrä :D
Mielenkiintoinen blogi, laitan seurantaan :) Samoja yhtymäkohtia huomaan omiin juttuihin, tuo veikkaus on kyllä paha :D
VastaaPoistaTeinpä heti vastavierailun, ja ehdottomasti lisään sun blogin rolliin :)
PoistaJoo yllättävän helposti tulee nykyään laitettua kymppi tai pari tuonne Veikkaus-tilille... Mulla meni monta vuotta niin että laitoin yhden rivin lottoa viikossa eikä tasan mitään muuta, mutta nyt on kuri ruvennut lipsumaan (kuten hyvin monessa muussakin asiassa).