Sivut

perjantai 22. syyskuuta 2017

Pata Kakkonen meets Strömsö

"=360e loppukuulle rahaa bensaan sun muuhun mukavaan. Oletusarvo on että pitäisi riittää, koska pitkästä aikaa ei ole luvassa mitään spessua rahanmenoa. Pitäkää peukkuja!" (Itkenkö Nissanissa -blogin sanchez 10.9.2017)
Joku ei nyt nähtävästi pitänyt peukkuja. Lapsellinen arvioni "ei mitään spessua rahanmenoa" -kohdasta ei sitten ihan osunut oikeaan...

Kuluneen 12 päivä aikana tapahtunutta:

*Opintolaina maksettu loppuun! Säästötili kapeni 700 euron verran, mutta nyt ainakin velkasaldo on täydellisen pyöreä nolla. Ei visavelkaa pennin pyärylää, ei opintolainaa, autolainaa, asuntolainaa, ei osamaksuja, ei kertakaikkiaan yhtään mitään. Nada, niente, rien, nothing.

*Bensakulut räjähtivät käsiin, koska jouduin pääsin viideksi päiväksi töihin pääkaupunkiseudulle. Lokakuun palkkaan onkin sitten luvassa mukavat kilometri- ja päivärahakorvaukset, ja muutenkin tykkään kyllä välillä olla reissuhommissa. Myös matkaeväisiin on kulunut eurosia, koska muuten pidempien matkojen ajelu saattaa olla hiukan horroria lähinnä hereilläpysymisen kannalta.

*Koska olen melko kokematon autoilija Uudellamaalla, niin eksyin VAHINGOSSA Vantaalla Ikeaan. Hupsissaatana, melkein kaksihunttia sileänä mutta nytpä sitten on taas pesä varustettu pimeää ja kylmää talvea varten... Toki olin etukäteen tehnyt ostoslistan (vesittääkö tää jotenkin väitteeni vahingossa eksymisestä?!) ja onnistuinkin pysymään listassa kiitettävästi, joten hallitsemattomia ylilyöntejä ei sentään tullut.

*Auto. Vielä se ei ole imaissut rahnaa, mutta nyt pitäisi ja tekisi mieli teettää vähän kaikenlaisia operaatioita. Öljynvaihto olisi edessä, lisäksi Skoda pitäisi viedä pesuun ja vahaukseen ennen kuin talvi ja tiesuola yllättää autoilijan. Pari pientä ruostekukkaa olisi samalla kiva hoidattaa pois päiväjärjestyksestä... Taisinkin juuri keksiä mihin investoin yllä hehkuttamani km- ja päivärahakorvaukset :D 

Muutoin kulut ovat pysyneet kurissa, työpäivien jälkeen ei ole jaksanut muuta kuin lämmittää jääkaapista jauhelihakeittoa ja pestä tarpeen vaatiessa pyykkiä ennen nukkumaanmenoa. Koska ruokakulut ovat yrittäneet karata lapasesta viime kuukausina, päätin koittaa hillitä ulkonasyömistä ja pizza-onlinen käyttöä harjoittamalla ruokapolitiikassa suunnitelmallisuutta ja tekemällä joka sunnuntai sellaista ruokaa, jota voi lämmittää vielä alkuviikostakin. Nyt kun tilipäivään on viikko aikaa, näyttää siltä että masterplan toimii ja ruokarahatilillä jäljellä olevat 80e riittävät ihan hyvin :)

Jos jollain on antaa ruokavinkkejä noihin sunnuntain kokkaushetkiin, niin otan mielelläni vastaan! Sapuskan tulisi siis olla suht helppo ja halpa tehdä, en ole kiinnostunut mistään cross-kitchen "ranskalainen fuusiokeittiö kohtaa vietnamilaisen kulinäärimaailman" -seteistä. Lisäehtona, että ruoan voi sitten alkuviikosta näppärästi lyödä pannulle tai mikroon ja ääntä kohti. 

Tähän asti olen tushannut mm. jo mainittua jauhelihakeittoa, aura-punajuurilaatikkoa, lihaperunalaatikkoa, Palermon pastaa, tonnikalapastaa.... Btw etuna on jos appeen voi tehdä yhdessä astiassa, sillä jääkaapissa on tosi rajallisesti säilytystilaa, joten ei sinne mahdu montaa eri kattilaa ja pannua samaan aikaan.

Huippukivaa viikonloppua kaikille! :)

2 kommenttia:

  1. Suosittelen erilaisia kasviscurryja! Kasvisruuat on edullisia ja niitä saa varioitua lukuisalla eri tyylillä. Oma suosikkini on kikhernebataatticurry. Toinen helppo ja edullinen ruoka on linssikeitto.

    VastaaPoista
  2. Hyvää huomenta, olen Josef Lewis. Hyvämaineinen, oikeutettu ja akkreditoitu lainanantaja. Me myöntäkää kaikenlaista lainaa nopeasti ja helposti, henkilökohtainen laina, autolaina, kotilaina, opintolaina, yrityslaina, inventor-laina, velkojen konsolidointi. jne

    Hanki hyväksytty yrityksille tai henkilökohtaisille lainoille tänään ja hanki varoja saman viikon hakemuksen aikana. Nämä henkilökohtaiset lainat voidaan hyväksyä riippumatta luottotietosi ja on paljon onnellisia asiakkaita varmuuskopioida tämän vaatimuksen. Mutta et saa vain tarvitsemasi henkilökohtaisen lainan; saat halvin. Tämä on meidän lupaus: Takaamme Alin kurssin kaikille lainoille, joilla on vapaa vakuus.

    Pyrimme jättämään positiivisen kestävän vaikutelman ylittämällä asiakkaidemme odotukset kaikessa, mitä teen. Tavoitteenamme on kohdella sinua arvokkaasti ja kunnioittavasti tarjoamalla korkealaatuista palvelua hyvissä ajoin. Ei sosiaaliturvaa Tarvittava määrä eikä luottotarkastusta tarvita, 100% taattu. Kannattaa välittömästi ilmoittaa välittömästi alla olevista yksityiskohdista, jos olet kiinnostunut lainauksesta ja ole huijauksia.

    Sähköposti: progresiveloan@yahoo.com
    Soita / WhatsApp: +16626183756
    Verkkosivusto: https://progresivefunding.wordpress.com



    VastaaPoista