Sivut

tiistai 30. tammikuuta 2018

A cry for help - kun aikuinen ihminen ei osaa tehdä päätöksiä.

Nyt tarvitsisin kipeästi viisaampien neuvoja.

Muutan reilun parin viikon päästä noin 400km päähän nykyisestä asuinpaikastani työpaikkani määräaikaisen aluesiirron vuoksi. Siirto kestää aluksi vuoden, jonka jälkeen sopimustani joko jatketaan tai sitten ei, eli riippuen yrityksen ja/tai itseni tilanteesta jään joko pidemmäksi aikaa Sinne, jatkan matkaani jonnekin päin Suomea tai palaan takaisin nykykuvioihin. Kaikki vuoden päästä tapahtuva on melko lailla auki.

Uusissa kuvioissa työmatkani tulee olemaan vähäsen yli 60km/suunta, viitenä päivänä viikossa. eli reilu 600km /vko. Tämän lisäksi uskon käyväni kotikulmilla arviolta joka toinen kuukausi, edes-takainen matka n. 800km. Uuteen asuinseutuun ja sen tarjoamiin luonto- ja vaelluskohteisiin tulen luultavasti tutustumaan jossain määrin, mutta välimatkat ovat kohtalaisen pitkiä.

Tästä voimme todeta, että autolle tulee paljon käyttöä. Mikä tässä hiertää? No se, että mulla olisi mahdollisuus ottaa firman kiesi alle. Ilmainen auto, yrityksen bensakortti, huollot ja renkaanvaihdot ja vakuutukset ja KAIKKI veloituksetta yhtä lailla työ- ja vapaa-ajalla.

Tällä hetkellä mulla on palkassa lisänä autoetukompensaatio 300e/kk. Mikäli vaihtaisin sen työsuhdeautoon, auton verotusarvo sun muut huomioon ottaen käteen jäävä liksani putoaisi tämänhetkisestä ~2750 eurosta noin 2100 euroon (en tiedä tarkkaa euromääräistä vaikutusta, mutta tämä on melko lailla todellinen toteuma, joka on kysytty autolliselta kollegalta).

Joten, kertokaahan. Kannattaisiko vaihtaa?

Jos en aja firman autoa, saan työhön liittyvistä ajoista km-korvauksen ja työmatkoista verovähennystä. Lisäksi käteen jää kuussa n. 600e enemmän palkkaa. Tämä on ollut valintani tähän asti, kun työmatkaa on ollut n. 10km ja omia vapaa-ajan ajoja vähän, koska täältä Etelä-Suomesta on melko pitkä matka paikkoihin joihin haluaisin kruisailla. Autoon liittyvää lainaa ei ole.

Jos ottaisin firman auton, nettopalkka olisi pienempi, mutta auton kulut 0e. Tavallaan maksaisin auton käytöstä kuutisen sataa kuussa, mutta en ikinä saisi sillä mitään ns. "omaksi". Eli kun työsuhde päättyy, kuukausittain maksetusta kuudesta sadasta jäisi jäljelle vain tuulen huuhtoma hanuri. Toisaalta voisin myydä oman autoni, josta saisin arviolta viidestä kuuteen tuhatta euroa. Autollinen työkaveri kertoi omien vapaa-ajan ajojen lisääntyneen työsuhdeauton myötä, mutta en ole varma kuinka paljon olen itse valmis istumaan vapaapäivinä ja lomilla autossa maksimoimassa työsuhdeauton etuja, etenkin kun työmatka-ajoa tulee seuraavan vuoden aikana melkein 30 tkm.

Kompensaation vaihtaminen autoon olisi varmasti järkevin ratkaisu juuri nyt tähän kohta alkavaan tilanteeseen, mutta mitä sitten vuoden päästä jos vaikka palaankin etelään ja ajot jälleen vähenevät puoleen tai jopa kolmasosaan? Tai mitä jos en palaa etelään, ja vuosittaisia kilometrejä kertyykin taas karkeasti arvioiden 50 tkm? Mitäjossittelua riittää!

Ja ai niin:
Jos nyt vaihdan sopimustyyppiä autoetukompensaatiosta työsuhdeautoon, sitä ei enää voi vaihtaa takaisin.

A-PU-VAAA...!?

11 kommenttia:

  1. En varmastikaan ole viisaampi neuvoja, mutta itse ajattelisin tekeväni seuraavasti jos nykyinen autosi on luotettava ja ns perusterve:
    Pitäisin oman auton muuton jälkeen vähintään 6kk. Tuon jakson aikana seuraisin tarkasti kilometrejä työajoissa sekä vapaa-ajalla sekä tilastoihin myös niitä ajoja joita tekisin jos ei tarvitsisi miettiä bensakuluja yms. Ja tietty tarkkailussa olisi bensa-ja muut kulut mitä oman auton käytöstä tulee veroineen ja vakuutuksineen.
    Sitten tekisin laskelmaa ja näkisin onko jompi kumpi vaihtoehto huomattavasti parempi. Jääkö käteen enemmän jos nykytuloista vähentää auton todelliset kulut vai pienemmästä palkasta ei mene autoon kuluja ollenkaan.

    Puolen vuoden päästä sulla varmaan on jo aavistus siitä miten haluat jatkaa vuonna 2019, joten sekin varmasti kertoo jo kannattaako firman auto ottaa käyttöön.

    Jos tuota etuutta ei voi vaihtaa takaisin niin parempi ottaa varman päälle ennen kuin tekee valinnan. Näin päin on ainakin molemmat vaihtoehdot jäljellä kauemmin.

    Mä en yleensä näe järkeä leasing autoissa, ellei joku koe tärkeäksi sen että on joku todella hieno ja uusi auto alla. Tuo etuusjuttu kuulostaa paljolti samalta kuin leasing autoissa, toki jos firma kustantaa siviiliajojen bensat ja vakuutukset niin se on jo aika hyvin.

    -Neiti Nuukailija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteistasi!

      Jotta tämä päätös ei olisi liian helppo, on se tehtävä ennen kuin sopimus aluesiirrosta allekirjoitetaan. Eli käytännössä tämän viikon aikana, mitä nopeammin sen parempi. Tämä siksi, että sopimukseen saadaan sitten kirjattua oikein palkkaa ja työsuhde-etuja koskevat kohdat.

      Itsekin olen nähnyt firman auton vähän semmoisena kalliina egon jatkeena, siksi alunperin valitsin palkkakompensaation. Mutta vuosittain kertyvien ajokilometrien määrä tullee pompsahtamaan nykyisestä 10-15tkm/ vuosi jonnekin 40tkm paikkeille, jolloin on vähän vaikea sivuuttaa myös käytännön hyötyä mitä autoedusta saa. Suuri kysymysmerkki onkin että kuinka kauan noita ajokilometrejä sitten kertyy, vain vuoden verran vai pidempään, ja siihen ei kukaan vielä osaa vastata, vaikka päätös on tehtävä nyt.

      Kinkkistä.

      Poista
  2. Lasketaas vähän kuukausi- ja vuosibudjettia molemmilla vaihtoehdoilla. Korjatkaa jos olen jättänyt jotain seikkoja huomioimatta.

    PALKKAKOMPENSAATIO, luvut e/kk:
    +2750 nettoliksa
    -750 vuokra
    -350 laskutili
    -350 ruoka
    -250 työmatkojen bensakulut (600km/vko = 2400km/kk, auto vie n. 7l/100km ELI 2400km x 7l/100km x 1,50e/l = 252e)
    = 1050e/kk nettona näppiin pakollisten menojen jälkeen.
    --> Vuodessa palkasta käteen 12000e pakollisten menojen jälkeen, kun bensakuluihin lisätään 50e/kk muiden ajojen kattamiseksi.

    Auton vakuutukset maksaa tällä hetkellä 360e/vuosi ja perushuoltoihin riittänee maksimissaan 1000e/v.
    Omaa autoa käyttäessä saisin verohyötyä kodin ja työpaikan välisistä matkoista seuraavasti:
    600km/vko x 47vko/v = 28200 km/v.
    28200km x 0,24e/km - 750e = 6018e.
    Eli verohyötyä nettona kuukautta kohden tulisi 501,50e.
    TÄTEN VUOSITASOLLA: 12000+6000-1360 = 16640e palkasta käteen kun on huomioitu työmatkoihin kuluva bensa, työmatkoista saatava vähennys verotuksessa ja vakuutus- ja perushuoltomaksu. Tästä toki maksaisin autoon liittyen vielä omien vapaa-ajan ajojen polttoaineet, 12tkm omia ajoja vuodessa kysyisi n. 1260e bensarahaa.

    AUTOETU, luvut e/kk:
    +2100e nettoliksa
    -750 vuokra
    -350 laskutili
    -350 ruoka
    = 650e/kk pakollisten menojen jälkeen.
    VUOSITASOLLA: 650e x 12 = 7800e

    Voiko tämä laskelma pitää paikkansa?! Eihän tässä sitten ole mitään valinnanvaikeutta JOS olen tehnyt laskelmat oikein ja auto ei totaalisesti hajoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, voi pitää paikkansa. :) ainakin avomieheni kokemusten perusteella. Olisiko tuo siis vapaa autoetu jos saat myös firman bensakortin?
      Työsuhdeautoa olen itsekin joskus miettinyt auton vaihdon ollessa ajankohtaista, mutta en ole siihen kuitenkaan lähtenyt. Onhan se tavallaan hyvinkin huoletonta - renkaat, huollot ja muut auton juoksevat kulut menee jonkun muun piikkiin.

      Poista
    2. Ilmeisesti joo on tuo vapaa autoetu, mulla saattaa olla vähän termit sekaisin kun en oo perehtynyt kovinkaan tarkkaan asiaan. Huoletonta - ja mielestäni melko kallista.

      Poista
    3. Jep, kallista on! Meillä oli juuri tuo tilanne että mies kun oli ottanut työsuhdeauton itselleen, ei ns. päässyt eroon siitä moneen vuoteen, vasta kun esimiehet vaihtui ja sai neuvoteltua uudelleen palkkakompensaationsa. Eli jos ei ole pakottavaa tarvetta firman autolle ja jo lähtökohtaisesti epäilyttää, älä ihmeessä pistä nimeä paperiin. :)

      Poista
    4. Valitsin nyt sitten sen palkkakompensaation, sillä en saanut autoetua "kannattamaan" vaikka miten päin koitin laskea. Meni syteen tai saveen niin nyt ei tule firman autoa mun talouteen :)

      Poista
  3. Tiesithän, että kilometrejä vuodessa työsuhdeautoon saa tulla yksityisajoista se 18 000 ilman jälkiveroa? Asiasta lisää mm. täältä: https://www.taloustaito.fi/Teemat/Auto/Autoilijan-verot/Autoedusta-voi-pamahtaa-jalkiverot/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennyt! Kiitos vinkistä ja linkistä. Saa valistaa vielä lisääkin tästä aiheesta!

      Poista
  4. Tietenkin ajat oman auton ihan lopppuun (Senkin jälkeen lasket, että leasing auto on kallis). Minusta on ihmeellistä, että joku vasta valmistunut saattaa asua 500 e kk vuokrayksiössä ja silti ajaa firman autolla (jonka kustannus esim 400 e kk). Eli auton ksuatannus voi olla yllättävän suuri. Onko se sen arvoista? (Kysyn vaan kun oma autonvaihto on todellakin tulossa lähiaikoina)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka kuinka laskin, niin en saanut vapaan autoedun ottamista järkeväksi. Tämä ihmetyttää siksi, että usealla kollegalla on firman auto, ja tiedän jopa kollegapariskunnan joilla _molemmilla_ on autoetu käytössään (tämä tosin on mielestäni lähinnä järjen köyhyyttä). Niinpä autoedun suosioon peilaten luulin sen olevan hyvä diili ja etten vaan itse hölmöyttäni tajunnut miksi se kannattaa ottaa :D Mutta ei...

      Poista