Teen töitä kaupan alalla, ja kuten kaikki tietävät, ovat kaupat nykyään auki lähes aina. Minulla on tästä mielipide, jonka mahdollisesti jaan ja perustelen täällä myöhemmin. Tässä kirjoituksessa kuitenkin pohdiskellaan ihmisten harrastuksia, etenkin viikonlopun näkökulmasta.
Tänä aamuna kävelin töihin kuuden pintaan aamulla. Työpaikkani sijaitsee asuinkaupunkini keskustassa, ja työmatkalla aamuvuoroon näkee usein heräilevän, silti vielä hiljaisen kaupungin meininkiä. On kiinteistöhuoltajia roskakierroksella, rekkakuskeja, takseja tolpallaan passissa, satunnaisia muitakin työmatkailijoita autoissa, pyörällä, kävellen. Lauantaiaamut ovat siitä poikkeuksellisia, että näkee myös baarista palaajia sun muita yön selkään eksyneitä, jotka eivät vielä ole löytäneet kotiin.
Itsellä on kohta vuosi täynnä edellisestä baarireissusta, mikä on tietysti rahallisesta näkökulmasta hyvä juttu. Onko ikä iskenyt vai järki laskeutunut aivolohkoon, mutta baareilu ei yksinkertaisesti voisi vähempää kiinnostaa. Olen usein miettinyt miten pitkän pennin säästänkään, kun kuningas alkoholi tai vaikkapa syöpäkääryleet eivät kuulu elämääni. Ja olen aidosti onnellinen jokaisesta säästetystä eurosta.
Kun kävin nuorempana melko tiuhaan yöelämässä, osasin tehdä sen kahdella tavalla: budjetilla tai ilman budjettia. Jos täytyi pihistellä, niin olin käytännössä selvinpäin yössä katsomassa muiden "juhlahumua". Kävellen/fillarilla keskustaan ja takaisin, kustannuksina muutama siideri á 6e, mahdollisesti yökerhon sisäänpääsymaksy n. 8e ja jos löytyi vielä löysää niin joku pizza tai burgeri mukaan kotimatkalta. Se, että mitä järkeä tässä toiminnassa oli, jäi itsellenikin jo tuolloin hieman epäselväksi. Ei vaan jaksanut aina istua yksin kotona.
Toisinaan olen päässyt myös liikenteeseen väljällä rahoitusraamilla, ja kännissä ei ole oltu köyhiä tai kipeitä. Silloin on suhattu taksilla ympäri kyliä, kierretty useita baareja ja yökerhoja, juotu drinkkejä, shotteja, teräviä ja tarjottu niitä muillekin. Viihdytty RAY:n pelipöydissä, tipattu tarjoilijoita ja kotiin ei lähdetty ilman iltapalaa, monesti tullut otettua aamupalatkin samalta reissulta. Noilla reissuilla sata euroa on pieni raha.
Jossain välissä onneksi heräsin baareilun heikkoon hinta-laatu -suhteeseen. Rahaa paloi, kivaa ei juurikaan edes ollut: sai jonottaa baaritiskille, vessaan, narikkaan, taksiin, tanssilattialle ei mahtunut kunnolla ja sielläkin sai koko ajan pitää varansa kaikensortin hiipailijoiden varalta, kerran joku bailuperhonen oksensi päälleni ihan koko vatsansa sisällön.... Aamuisin oli huono olo ja muutoinkin harvinaiset vapaapäivät kuluivat kohmelossa. Työni puolesta tapaan päivittäin hyvinkin erikoisia ihmishahmoja (näistäkin ehkä tulossa oma juttunsa), enkä näin vanhemmiten meinaa enää kestää vieraita ihmisjoukkoja vapaa-ajalla, sillä olen huomannut että sinne mahtuu aina sekaan niitä pikkuisen omalaatuisempiakin tapauksia, joiden päällimmäinen agenda on aiheuttaa hämmennysta, hakea huomiota arveluttavilla keinoilla, ja sekoilla muuten vaan. Joten ei kiitos enää yöelämässä liitämistä.
Toinen jännittävä ja hyödyllinen harrastus liittyen osittain krebaamiseen on tietenkin syöpäkäärylöinti, eli kessuttelu, eli sauhuttelu, eli tupsittelu, eli tupakointi. Sitä olen nuorempana yrittänyt useampaan otteeseen aloittaa, mutta ei vaan ollut mun juttu. Lukiossa ja amk:ssa parhaat jutut ja viikonloppusuunitelmat kuuli yleensä juurikin tupakkapaikalla, ja olen ollut useissa bileissä, joissa kaikki hävisivät yhtäaikaa röökille, kun itse jäin (etenkin talvisin) kirjaimellisesti yksin sisälle muiden paukkiessa sauhuttelemaan. _Hieman_ orpo olo ollut siis hetkittäin :D
Tupakointi etenkin opiskeluaikoina loi selvästi yhteisöllisyyttä kessuttelevien välille, mutta jo tuolloin tunsin itseni eniten idiootiksi jos menin hengailemaan tupakkapaikalle, kun en edes polttanut. Varsinkin talvisin, silti olen monta kertaa hytissyt pakkasilmassa katselemassa kun muut imailee savua sisäänsä, kun en ole osannut kieltäytyä jos joku on pyytänyt mukaansa (niin, kuka siellä yksin tykkäisi palella...) Ei näin.
Vielä nykyäänkin tietyssä seurassa käy niin, että seurueen aikuiset itseäni lukuunottamatta lähtevät parvekkeelle, ja itse jään yksin sisätiloihin. Parhaassa tapauksessa kaikkien seurueen lasten kanssa..... Itselläni siis ei ole lapsia, enkä koe että lapsissa olisi mitään vikaa. En vaan osaa oikein toimia lasten kanssa, ja koen olevani heistä vastuussa ollessani ainoa aikuinen lähettyvillä, ja tätä vastuuta en voi paeta kun en polta. Sosiaalinen paine siis on ajanut yrittämään tupakoinnin aloittamista, mutta en ole (kuitenkin onneksi) onnistunut.
Avokkini polttaa tupakkia, ja olen välillä kauhulla laskeskellut häneltä siihen harrastukseen kuluvia rahoja. Itse tienaan nettona n. 1,5-kertaisesti häneen verrattuna, mutta ei mulla olisi varaa sauhutteluun. Tulee köyhä olo! Myös töissä kaupan alalla mietin usein, kuinka paljon tupakoivia ihmisiä onkaan, vaikka suunta onkin tilastojen mukaan ollut jo vuosia laskeva. Monella ei selvästi tunnu olevan rahaa ehjiin vaatteisiin, hammashoitoon, joillain ei edes omaan kotiin, mutta kaljaan ja tupakkaan löytyy kyllä. Ei voi kuin ihmetellä ihmisten arvomaailmaa, ja kiitellä, että itse en ole kyennyt aikanaan aloittamaan juuri tätä harrastusta.
Kuulostan tuomitsevalta, vaikka toki itsellänikin on omat paheeni, eivätkä kaikki tekemäni ratkaisut suinkaan ole parhaita mahdollisia. Elintavoissakin olisi kyllä parantamisen varaa, etenkin syömisten määrässä ja laadussa. Oma vapaa-aikani kuluu nykyään pitkälti raitilla rilluttelun sijaan kotona, viihdyn (liiankin) hyvin omissa oloissani ja kuten jo aiemmin mainitsin, välttelen aktiivisesti ihmispaljoutta. Halpaa ja helppoa. Muut käyttäköön rahansa mihin huvituksiin parhaaksi näkevät, itsellä Viaplay pauhaa ja äsken saunavuoron aikana valmistuivat kiuasmakkarat. Saan olla mun pienen perheen kanssa ihan omassa rauhassa, täähän on kuin laittaisi rahaa pankkiin ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti