Sivut

maanantai 15. elokuuta 2016

Maanantai

Tänään on ollut (ainakin rahallisesti) poikkeuksellisen hyvä maanantai. Eikä ihme, sillä kolmen viikon kesälomasta tänään oli ensimmäinen päivä! Kunpa loppulomakin menisi yhtä hyvällä viballa, kivalla boogiella ja smoothilla meisingillä.

Ensinnäkin sain tililleni hieman "extra"-hilloa, kun työnantaja maksoi parilta kuukaudelta takautuvasti palkankorotusosia. Palkkani nousi 01.06. alkaen työsopimuksen uudistamisen yhteydessä, mutta jostain syystä uusi sopimus oli jäänyt jonnekin byrokratian jalkoihin matkalla palkkahallintoon, eli kesä- ja heinäkuun tilit tuli vielä vanhalla liksalla.
Tänään asia korjaantui, ja tilille pärähti 632e, josta 260e tuikkasin autolainan ylimääräiseen lyhennykseen ja 400e laitoin puskurirahastoon. Money well spent, sillä mitä enemmän ajattelen tuota autolainan olemassaoloa ja hahmotan minkä kaiken "esteenä" se tällä hetkellä on, sitä enemmän haluan sen sileäksi NYT. No vielä olisi n. 8500e taputeltavana, henkinen deadline velan niittaamiselle on ensi vuoden huhtikuu. Sitten alkaa säästötalkoot, ja toivon ensi vuoden lopulla pääseväni ostamaan itselleni vaikkapa joululahjaksi ensimmäiset pörssiosakkeeni :)

Lisäksi 10pv kirpputorijakso päättyi eilen, ja rahat sain hakea tänään. Sieltä tuli pussinpohjalle hyvää 128e, josta vähennettynä oma osuuteni pöytämaksusta (20e) jää puhtaana käteen 108e. Komerot ja kukkaro kiittää, ja uusi kirpparijakso on vuorossa sitten syyskuun puolella kesäloman jälkeen. Olen huomannut syksyn olevan otollista aikaa kirpparitouhuille, kun ihmiset ovat palanneet lomilta arkeen, ja kukkaronnyörejä koitetaan kentien vähäsen lomarillutteluiden jäljiltä kiristellä niin, ettei kaikkea hommatakaan uutena. Opiskelijatkin aloittelevat kouluvuottaan, ja heillä riittää vielä virtaa kierrellä etsimässä löytöjä, plus että kelit ovat vielä semmoisia että ihmiset viitsivät lähteä ylimääräisille retkille ulos kotiovesta.

Kolmanneksi, kävin tänään Danske Bankilla kylässä. Olen tässä kuluneen kuukauden aikana pyytänyt asuntolainatarjouksia kolmesta eri pankista, sillä mikäli saan kaupattua nykyisen kerrostalo-osakkeen pois, tulee eteen asunnonvaihto. Näiden neuvotteluiden perusteella tuli myös pankin vaihto eteen, joka toteutetaan vaikka tarvetta uudelle asuntolainalle ei pääsisikään syntymään. Nykyinen pankkini Nordea nimittäin on nykyään oman kokemukseni mukaan niin erikoisen huonolla tasolla asiakaspalvelussaan, että päätin käyttää valinnanvapauttani ja vaihtaa kokonaan pankkia. Ensin kuitenkin katsotaan josko kämppä saataisi myytyä, ja siten asiakkuudenvaihto hoituisi samassa yhteydessä mahdollisimman pienillä kustannuksilla.

Ja vielä! Tämä ei varsinaisesti tuonut uusia euroja elämääni, mutta sain tavallaan säästettyä vanhoja. Olen tässä kesän mittaan koittanut scoutata jotain uutta kivaa (edullista) harrastusta, sillä olen ollut sohvaperunana jo vuoden päivät. Internet on ihana: löysin kaupungistani naisille suunnatun koripallo-kurssin vasta-alkajille :D Kaksi testikertaa ovat ilmaisia, ja jos harrastus kiinnostaa voi liittyä kerran viikossa höntsäilevään mimmien ryhmään hintaan 125e/syyskausi, ja sama hinta kevätkaudella. Ja hei saan oman koripallon kaupan päälle ;)
"Ennen uskoin älyn voittoon, oli tapanani lueskella taloushallintaa aamun koittoon / Kunnes paikalle tuli kas, koripallokuningas!"

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti