No eikä oo, vaan ihan normi. Hämäsin :) Vähän harmaata ja koleaa joo, ja luonto kuolee pois, mutta siis aivan perussettiä. Kynttilät tulille, villasukat jalkaan ja teepannu porisemaan niin kyllä se tästä, kevääseen on enää puoli vuotta!
Tehdäänpä pieni puolivälin katsaus tähän kuuhun. Huomenna on tasan kaksi viikkoa tilipäivään, ja kuluneen parin viikon meininki on ollut seuraava:
-Ruokakuluja n. 200e, johon sisältyy yksi ulkonasyöminen. S-tilillä jäljellä kahdeksi viikoksi 170e (ja vaatehuoneessa kolme kassillista pulloja :D ). Olen käyttänyt ja täyttänyt tässä kuussa yksin jääkaappia, ja tuntuu että kaupassakäynnin tarve on vähentynyt ja ruoka pysyy kaapissa kauemmin. Peukku sille!
-Visaa ei ole käytetty eikä säästötiliin ole kajottu. Muutos tähän tulee ensi viikolla kun Skoda menee kausihuoltoon, ja samalla tehdään korjausarvio parista pikkujutusta (tai siis toivon että ne on pieniä!) Lisäksi tekisi mieli hemmotella mun autoa pikku-fiksauksella, paikallisella yrittäjällä on lokakuun tarjouksena pesu, vahaus ja sisätilojen siivous 160e. Houkuttaa. Tekis hyvää talvea silmällä pitäen. Mutta katson ensin millanen kustannus niistä lisäkorjauksista on luvassa.
-Käytötililtä on käyty tankkaamassa, eläinkaupassa, kirppiksellä, Subwayllä, laitettu eläkeanomusta Veikkauksen suuntaan, maksettu puhelinlasku ja näköjään pari kertaa ruokakaupassakin (en tajua miksi?) ja lahjottu kaverin lasta parilla kympillä kun sillä oli synttärit.
Luvassa seuravan kahden viikon sisään:
-Auton huoltoretki, mistä jo kerroinkin. Hyvästi rakkaat rahat.
-Ainakin 2x ulkonasyömistä
-I Love Me -messut ensi viikonloppuna, sinne palaa bensaa ja parkkirahaa, mutta lippu tulee veloituksetta
-Yksi työajo Helsinkiin ja takaisin (ja kilometrikorvaukset sitten marraskuun tiliin)
Noiden lisäksi himottaa tosiaan auton puunaus, haluaisin kampaajalle ja sänkykuumekin on kovempi kuin aikoihin. Vaan onnekseni en osaa päättää _mitään_ tuon sängynoston suhteen; minkä kokoinen, runko-, joustin- vai jenkkisänky, tai riittäisikö sittenkin nykyiseen sänkyyn uusi petari? Täh?
Koska FemMaDonna aloitti tervelliset elämäntavat ja alkoi heti flirttailemaan ympäriinsä, sain inspiraation ja matkin sitä. Tässä nyt on pari viikkoa imailtu mysliä, jogurttia ja hedelmiä aamuisin, koitettu muistaa vitamiinitabut ja porejuomat, tehty salaattia päivälliseksi ja koitettu hörppiä nesteitä tarpeeksi. Toiset päivät on onnistuneet tässä asiassa paremmin kuin toiset, eräs Dumle-jäätelö -kohtaus tuli ja meni, mutta en jaksa ressaa. Näihin voi ja kannattaa keskittyä täysillä sitten kun jaksaa, ehtii, viitsii ja haluaa. Eli ei just nyt, ainakaan täysillä.
Katselin myös että tämän vuoden Jouluapua -kartta on laitettu aktiiviseksi. Olen parina viime vuonna katsellut sieltä tämän alueen apua tarvitsevia, mutta se on jäänyt katselun asteelle. Näin saattaa käydä tänäkin vuonna. Toisaalta haluaisin auttaa sitä tarvitsevaa ja tuoda joulumieltä jollekin, mutta sitten toisaalta taas niiden todellisten avuntarvitsijoiden löytäminen joidenkin ahneiden elämänhallintaongelmaisten seasta tuntuu haastavalta. Aika paljon kuulee juttuja että ne jotkut "avuntarvitsijat" siellä ei ehkä olekaan niin kovassa hädässä, vaan laittavat sinne ilmoa ja ottavat kaiken mitä joku hönö ilmaiseksi antaa, että jää sitten itellä enemmän rahaa johonkin ei-ehkä-niin-tärkeään. Ja mä en halua olla hönö. Mutta tutkailen tilannetta, on sinne jouluun vielä reilu pari kuukautta aikaa!
Come on 160€ auton puunauksesta!!! Kääk! Voin tulla tekemään sen puoleen hintaan xD. Ne automaattipesut maksaa kalleimmillaan 30 euroa ja auton imuroi 15 minuutissa. Sen jälkeen hyvällä liinalla pyyhkäisyt ja lasien puunaus, yhteensä menee tunti koko hommaan. Joten mieti ;) Harmi kun asun näin hornassa, muuten tulisin sinne I love me-messuille myös.
VastaaPoistaJoo ja se 160e on TARJOUS :D Mutta tervetuloa, umpiheterona en vaadi edes mitään bikini-vaahtopesua ;) Eli siis auton käsinpesu, kovavahaus, ovenvälien putsaus ja sisäsiistiminen 80e - it's a deal. Olen _kerran_ vahannut edellisen auton itse, ja se oli niin tympeetä puuhaa, että käytän mielelläni nykyään maksullisia miehiä autoasioissa. Tai no naisetkin tarpeen vaatiessa kelpaa.. Ja pesuautomaatissa käyn silloin tällöin, mutta en ole yleensä tyytyväinen lopputulokseen (ja viisaat on valistaneet että se ei oikeastaan tee hyvää maalipinnalle - ei siis tyytymättömyys vaan se harjapesu), ja nyt tosiaan tarttis myös tuon vahauksen tiesuolaa ym vastaan. Jospa se vähän ennaltaehkäisisi ruostumista sun muuta lahoamista :)
PoistaTuu hetkeksi pois hornasta ja messuilemaan! :)
Mäki söin tänään pizzaa ja poppareita! :D Hyvinvointi-kampanjaan kuuluu myös se ettei ressaa siitä liikaa. Joku joskus sanoi että jos viisi päivää viikossa syö terveellisesti ja sikailee sitten ne kaksi, on lopputuloksen pakko olla edes jonkunlainen.
VastaaPoistaHei ja myöskin I love me-messuille menossa! Lippu puoleen hintaan kaverikampanjatarjouksesta!
Viisaita sanoja, pizza ja popparit ja ettei ressaa :)
PoistaVoidaankin sit viikon päästä molemmat lällätellä Ekonomimmille et mihin kaikkeen ihanaan ja tarpeelliseen (not) tuli törsättyä messuilla (ja sit ollaan ihan hyshys puskuritilin tilanteesta...)
Kuulostaa suunnitelmalta. :D
PoistaHaha naiset naiset nyt joku roti ;).. Nauttikaas messuista! Meillä oli naapurissa jonkinmoiset hyvinvointimessut viime vkoloppuna, mutta jäi välistä ja käytin pääsylipun hinnan bändikeikkaan.
PoistaMulla on jäänyt Jouluapua pois ikävien kokemusten vuoksi. Sain kerran kommenttikentässä paskamyrskyn niskaani ja olen myös huomannut tuota,mistä sinäkin puhuit.. Joten ehkäpä autan osallistumalla vaikka Hyvä joulumieli-keräykseen.
VastaaPoistaJoo ikävän paljon siellä Jouluavussa tuntuu olevan kaikenlaista kinuajaa ja mankujaa valmiilla ostoslistoilla varustettuna niiden oikeiden avuntarvitsijoiden seassa, toki omakohtaista kokemusta ei ole :/ Itsellä olisi kyllä joulumieli koetuksella jos kävisi ilmi että rahoitankin jonkun yltäkylläistä elintasoa sen sijaan että annan todelliseen tarpeeseen. Joillain ihmisillä on uskomattoman paljon pokkaa.
PoistaHyvä joulumieli -keräykseen suhtaudun myös varauksella, SPR ei ole henk. koht. lempijärjestöjen listalla, ja kaupan tätinä olen huomannut että ainakin viime jouluna meidän kauppaan suurin osa niistä Hyvä joulumieli -kupongeista tuli ihmisiltä, jotka tuskin uskontonsa puolesta edes juhlivat joulua. En tiedä millä perusteilla Hyvä joulumieli -seteleitä jaetaan, joku seula ilmeisesti kuitenkin on toisin kuin Jouluapua -kampanjassa.
Kiitos tuosta Jouluapu kartta vinkistä. En tiennyt että tuollainen on. Nyt tiedän. Kiitos. (Ja auton peset sisältä ihan itse. Sehän on kiva homma. Puhdasta tulee helposti. Ostat vain sen ulkopesun ja vahauksen jostain ulkopuoliselta?)
VastaaPoistaEipä mitään, toivottavasti sieltä löytyy sopiva kohde jota voisit vaikka vähän jeesiä joulun kunniaksi :) Itse ajattelin kokeilla omista ennakkoasenteista huolimatta. Ainakin niiden perheiden erilaiset tilanteet saa pohtimaan miten haurasta hyvinvointi toisaalta on.
PoistaMun imurin johto ei ehkä riitä viidennen kerroksen ikkunasta alas parkkipaikalle asti ;) (seliseli :D )
Itsekin olen parin vuonna jo katsonut tota Jouluapua-karttaa, mutta en ole syystä tai toisesta saanut sitä kautta lähetettyä apua. Toinen sivusto, jota seuraan on Facebookin Apua Vähävaraisille -ryhmä, jossa välillä tulee vastaan ilmotuksia, joihin tekisi mieli vastata. Yhtenä hyvänä tapana auttaa oon kokenut joululahjakeräykset, joita järjestetään esim. meidän työpaikalla. Siinä saa valita tytön tai pojan ja tämän iän, jolle sitten ostaa sopivan lahjan :)
VastaaPoistaMielenkiintoinen blogi sulla - lisäsin lukulistaani! :)
Yt. A-M
http://moneypenny85.blogspot.fi/
Hola hola ja tervetuloa! Tein jo vastavierailun ja seurantaan menee sunkin tuotokset :)
PoistaMä itseasiassa otin riskin ja laitoin Jouluavun kautta yhdelle perheelle viestiä, saas nähdä miten tässä vielä käy! Täytyy kirjoitella siitä tarkemmin kun on jotain mitä raportoida..