Sivut

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Tavoite asetettu, DL 31.12.2018

No nyt on kuulkaa tavoite asetettu!

Mulla on Bank Norwegianin puskuritilillä kesäkuun palkkapäivän jälkeen 2000 euroa. Sehän vähän hörppäsi miinusta koska my ol' friend Das Auto alkoi nikottelemaan. Nyt virallisesti ja juhlallisesti täten ilmoitan, että

31.12.2018 Bank Norwegianin puskuritilillä on oleva 7000e

Eli kerään sinne kuuden kuukauden aikana 5000 euroa lisää dineroa. Tämän edistymistä seuraan kuukausittain vuoden loppuun asti.

Tarvitsen yleensä kaikelle toiminnalleni jonkun syyn, muuten jää laiskanpulskealla helposti homma tekemättä. Niinpä tämänkin konkreettisen tavoitteen asettaminenkin oli sidottava johonkin suurempaan syy-seuraus -yhteyteen, muuten loppuu moti kesken.

Väläyttelin viime postissa opintovapaa-hommelia ja siihenhän tämä määränpää sitten nivoutui. Olen laskenut Koulutusrahaston laskurilla oletettavissa olevaa aikuiskoulutustuen määrää. Tuki on ansiosidonnainen, ja perustuu edellisten 12kk ansioiden määrään. Kuukausipalkkaani on eritelty perusosa ja autoetukompensaatio, koska en ole halunnut vapaata autoetua käyttööni. Kompensaatio-osa ei kerrytä esim. lomarahoja, mutta eläkettä käsittääkseni kyllä, joten en ole ihan satavarma pitäisikö tuen määrä laskea pelkällä perusosalla vai kokonaisansiolla.

Pelkällä perusosalla laskettuna tukea olisi luvassa 1812,75 e
Tästä kun vähentää verot -20% jää jäljelle 1450,20e. En tiedä lähteekö tuosta verojen lisäksi vielä jotain sivukuluja, mutta karkeasti arviotuna 1400e saisin käteen opintovapaan aikana. Pudotusta nykyiseen olisi siis noin 1300e/kk.

Jos autoetukompensaation laskee mukaan, laskuri antaa tuen määräksi 1870,06 e,
josta verojen jälkeen jää 1496e -mahdolliset sivukulut. Olisiko siis arviolta 1440e näppiin?

Ihan mahdotonta eroa näillä kahdella vaihtoehdolla ei ole, joten käytetään vaikkapa tasalukua 1400e kun seuraavaksi mietiskellään opintojen ajan budjettia. Se näyttäisi jokseenkin tältä:

+1400 opintotuki
-400 vuokra
-300 ruoka
-500 laskutili (sähkö, vakuutukset yms.)
= 200 bensaan sun muuhun käyttörahaksi

Vuokra on määritetty nykyistä pienemmäksi, koska tulojen tasaantuessa oletan Miähen tulevan vastaan kustannuksissa. Tällä hetkellähän kannan itse suurempaa vastuuta juoksevista kuluista, koska tulomme ovat epäsuhdassa ukon ollessa jo nyt omalla opintovapaallaan. Samoin ruokarahaa on yllä madallettu, sillä elän nyt kuin pullopersesika ja tuon 50e on helposti varaa karsia sapuskasta kun tulotkin putoavat. Laskutilille on silti edelleen laitettava hilloa sen verran, että sähkölaskut tulee maksettua myös talvikuukausina.

Ja tässä arvon yleisö, tulee mukaan nyt asettamani tavoite! Koska tuo laskelmassani ns. "elämiseen" jäävä summa ei juurikaan päätä huimaa, ajattelin että nyt voisi loppuvuoden ajan kerätä pottia kasaan ja jyvittää sieltä opintovapaan aikana joka kuukaudelle vähän lisää liikkumavaraa. Jos potin avulla nostaisin kuukauden käyttörahan 400 euroon, sillä luulisi jo pärjäilevän. Parin vuoden opintovapaa rokottaisi siis 7000e puskuriani 24x200e = 4800e, eli seitsemästä tonnista jäisi 2200,-  tilin pohjille.

Tässä kohtaa lienee syytä ottaa huomioon, että kahden vuoden aikana saattaa olla kuukausia kun tukea ei tule (lähinnä esim. kesällä), joten tuossapa olisi niihinkin tilanteisiin back uppia.
Lisäksi uskon vuoden 2019 jouluna saavani melko hyvät veronpalautukset tältä vuodelta, koska en ole huomioinut työmatkakuluja mitenkään tämänhetkisessä veroprosentissa, ja työmatka kuitenkin on sen 65km/ suunta.

No millä suunnitelmalla ajattelin lähteä viittä tonttua keräämään? Kuuden kuukauden budjetti olisi jotakuinkin tämmöttiin:

+2750 palkka
-500 vuokra (mun osuus)
-350 ruoka
-500 laskutilille
-700 Bank Norwegian
-200 Nordnet
= 500 bensa + elämisen kulut

Kuudessa kuukaudessa saisin tällä budjetilla Bank Norwegianiin kasaan 4200e. Talvilomarahat (arviolta 200-300e) tulevat marraskuun vika päivä ja veronpalautusta on luvassa joulukuussa n. 800e, joten näistä saan ainakin tonnin lisää kassaan, josta pääsemmekin täyteen viiteen tuhanteen euroon. Ylikin saa mennä, ei haittaa :D

Loppuvuonna on odotettavissa pari kohtaa, jolloin budjetti ei välttämättä pidä: perinteikäs Lapin reissu syksyllä (kustannusarvio mökki 350 + bensat 100 + viikon ruoat 150 = 600e) ja polttopuiden hankinta tässä lähiaikoina (kustannusarvio max. 350e). Muuta ylimääräistä ei pitäisi olla tulossa, ellei sitten vaikkapa Das Auto ole eri mieltä...

Nonni, siinä oli suunnitelma, sitten lähdetään toteuttamaan! Kuukausittainen seuranta luvassa aina kuun lopussa. Ei muuta kuin matkaan, Salama!

7 kommenttia:

  1. Hyvä plääni!
    Ja muista, että Bank Norwegian suuressa asiakkaiden kosiskelu-armossaan jakaa sitä 1,75prossan korkoa, eli mikäli en nyt ihan väärin taas laske, saat vuoden lopussa tuosta kahdesta tontusta jo 35 euroa korkoa. Eihän se maata mullista, mutta onhan se ihan tervetullut lisä tuohon säästösuunnitelmaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, totta! Kaikki on aina kotiinpäin, ja kyllähän tolla 35 eurolla jo pääsee kylille rähisemään :)

      Poista
  2. Kuulostaa kunnianhimoiselta mutta silti ihan realistiselta tavoitteelta! Toivottavasti auto ei nikottele ja sabotoi säästämistä. Tuo summa auttaa jo hurjasti opintovapaalla oloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autosta tehdään peltipurkki jos ei yhteistyökykyä ala kohta taas löytymään!
      Pitää olla vähän haastetta että pysyy mielenkiinto yllä ;) Ilman mökkireissua ja polttopuiden hankintaa tavoite olisi ollut kahdeksan tonnin kokonaispotti seitsemän sijasta, mutta Lapin reissu on jo sovittu ja varattu, ja puilla saa säästettyä talven sähkölaskuissa.

      Poista
  3. Tärkeät tiedot kaikille tänä jouluna. Maksa laskuja ja juhli joulua ja aloittaa uudenvuoden hyvän työn, oletko valmis saamaan lainaa nyt? George Kenneth Loan Firm on valtioneuvoston lainaorganisaatio ja yhteistyössä keskuspankin kanssa. Jos sinulla on kysymyksiä tai tarvitset lainaa, älä Epäröi ottaa yhteyttä osoitteeseen: Sähköposti: georgekennethloaninvestment@gmail.com tai mikä on meille +2348169207857

    VastaaPoista
  4. Hei kaikki!
    Olen Elena Vasil, joka asuu tällä hetkellä Helsingissä. Olen leski tällä hetkellä neljän lapsen kanssa, ja olin jumissa taloudellisessa tilanteessa tammikuussa ja minun piti jälleenrahoittaa ja maksaa laskut. Yritin etsiä lainoja eri lainayrityksiltä sekä yksityisiltä että yrityksiltä, ​​mutta ei koskaan menestyksekkäästi, ja useimmat pankit hylkäsivät luottani. Mutta kuten Jumala olisi saanut sen, Jumalan MAN, yksityinen lainanantaja, joka antoi minulle 80 000 euron suuruisen lainan, esiteltiin yhteisyritykselle, ja tänään olen yrityksen omistaja ja lapseni tekevät hyvää tällä hetkellä, jos sinun on otettava yhteyttä mihinkään yritykseen, jossa viitataan lainan turvaamiseen ilman vakuutta, luottotarkastus, ei ole allekirjoittajaa, jolla on vain 2 prosentin korko ja paremmat takaisinmaksusuunnitelmat ja aikataulu, ota yhteyttä Dante Paolaan sähköpostitse: dantecooperativehelp@hotmail.com Hän ei tiedä, että teen tämän, mutta olen niin onnellinen nyt ja päätin antaa ihmisille enemmän tietoa hänestä ja haluan myös, että Jumala siunaisi häntä enemmän. Voit ottaa häneen yhteyttä sähköpostitse: dantecooperativehelp@hotmail.com pikaviestipuheluun tai whatsappiin / +35677926593

    Kiitos
    Elena Vasil

    VastaaPoista
  5. Hei kaikki!
    Olen Elena Vasil, joka asuu tällä hetkellä Helsingissä. Olen leski tällä hetkellä neljän lapsen kanssa, ja olin jumissa taloudellisessa tilanteessa tammikuussa ja minun piti jälleenrahoittaa ja maksaa laskut. Yritin etsiä lainoja eri lainayrityksiltä sekä yksityisiltä että yrityksiltä, ​​mutta ei koskaan menestyksekkäästi, ja useimmat pankit hylkäsivät luottani. Mutta kuten Jumala olisi saanut sen, Jumalan MAN, yksityinen lainanantaja, joka antoi minulle 80 000 euron suuruisen lainan, esiteltiin yhteisyritykselle, ja tänään olen yrityksen omistaja ja lapseni tekevät hyvää tällä hetkellä, jos sinun on otettava yhteyttä mihinkään yritykseen, jossa viitataan lainan turvaamiseen ilman vakuutta, luottotarkastus, ei ole allekirjoittajaa, jolla on vain 2 prosentin korko ja paremmat takaisinmaksusuunnitelmat ja aikataulu, ota yhteyttä Dante Paolaan sähköpostitse: dantecooperativehelp@hotmail.com Hän ei tiedä, että teen tämän, mutta olen niin onnellinen nyt ja päätin antaa ihmisille enemmän tietoa hänestä ja haluan myös, että Jumala siunaisi häntä enemmän. Voit ottaa häneen yhteyttä sähköpostitse: dantecooperativehelp@hotmail.com pikaviestipuheluun tai whatsappiin / +35677926593

    Kiitos
    Elena Vasil

    VastaaPoista